FANatomiaa Arkeen

Tässä juttusarjassa kerron erilaisista oireista, mitä ihmiskehoon voi tulla. Saatanpa kertoa joskus ihmisen luista ja lihaksistakin.

Sydämen rakenne ja verenkierto

Kerron tässä pelkistetysti, minkälainen sydämen rakenne on ja miten veri kiertää elimistössämme.

Sydämessä on oikea ja vasen puoli. Kummallakin puolella on sydämen eteinen ja kammio, joiden läpi veri kulkee. Eteisen ja kammion sekä kammion ja siitä lähtevän valtimon välillä on läppäjärjestelmä, joka estää veren takaisinvirtauksen.

Ihmisen verenkierto muodostuu isosta ja pienestä verenkierrosta. Iso verenkierto lähtee sydämen vasemmasta kammiosta, jonka jälkeen heti tulee valtimo, aorta, josta haarautuu valtimot sydämeen ja muualle kehoon. Valtimot haarautuvat edelleen pienemmiksi ja pienemmiksi valtimoiksi, hiusvaltimoiksi. Hiusvaltimoiden avulla solut saavat happea ja ravinteita verestä. Laskimoverenkierto alkaa heti hiusvaltimoiden jälkeen hiuslaskimoina. Solut luovuttavat hiuslaskimoihin hiilidioksidia ja kuona-aineita. Hiuslaskimot muodostavat isompia ja isompia laskimorunkoja ja lopulta päätyy sydämen oikeaan eteiseen. Tähän päättyy myös iso verenkierto.

Pieni verenkierto alkaa oikeasta kammiosta ja sen jälkeen tulee iso keuhkovaltimo, joka menee keuhkoihin ja taas pienenee ja pienenee pienemmiksi hiusvaltimoiksi saavuttaen keuhkoissa keuhkorakkulat, alveolit. Keuhkorakkuloissa verestä luovutetaan hiilidioksidi hengitysilmaan ja hengitysilmasta veri saa mukaansa hapen. Keuhkoissa tapahtuu siis ns. kaasujen vaihto. Keuhkorakkuloista lähtee pienet hiuslaskimot, jotka suurenevat ja suurenevat suuremmiksi keuhkolaskimoiksi ja päätyy lopulta sydämen vasempaan eteiseen. Tähän päättyy pieni verenkierto. Ison verenkierron valtimoissa virtaa hapekasta verta ja laskimoissa ei hapekasta verta. Pienessä verenkierrossa asia on päinvastainen.

Juha Oikarainen
fysioterapeutti (18.4.2017)

Hauislihas

Hauislihas (musculus biceps brachii, lat)

Hauislihas on ns. kaksipäinen (lat. biceps) lihas. Se sijainniltaan kuuluu olkavarren etuosan lihaksiin. Hauislihaksen yläosasta erkaantuu kaksi päätä, pitkä ja lyhyt. Pitkä pää sukeltaa olkalisäkkeen alle ja kiinnittyy olkanivelen yläpuoleiseen kyhmyyn. Lyhyt pää sukeltaa kainaloon, rintalihaksen alle ja kiinnittyy korppilisäkkeeseen. Alhaalla hauislihas kiinnittyy värttinäluun kyhmyyn ja kyynärvarren peitinkalvoon. Hauislihas koukistaa kyynärniveltä ja osallistuu kyynärvarren uloskiertoon. Hauiksen lyhyt pää osallistuu olkanivelen koukistukseen ja lähennykseen. Pitkäpää osallistuu olkanivelen loitonnukseen.

Jos hauislihaksen pitkä pää menee kokonaan poikki, hauislihas näyttää sen jälkeen ns. ”kipparikallen” hauikselta.

Olette varmaan jo huomanneetkin, että yhdistyksemme hahmo, Fan Tastinen, kuvaa nimenomaan hauislihasta.

Juha Oikarainen
fysioterapeutti (21.1.2017)

Kestääkö jänteet koko elämän?


Kiertäjäkalvosimen (Rotator Cuff, lat) tulehdus ja repeämä

Rotator Cuff on neljän lapaluulihaksen jänteiden muodostama kokonaisuus olkaluun yläosassa. Se ohjaa olkaluun päätä lapaluun nivelkuoppaan, tukevoittaa olkaniveltä ja osallistuu olkanivelen kierto- ja nostoliikkeisiin ja nivelen hallintaan.

Rotator Cuffin tulehdusta ja repeämää esiintyy yleisimmin keski-ikäisellä ja sitä vanhemmalla väestöllä. Jännealueen vauriota edistävät staattiset ja toistuvat yläraajan kohoasennot, jossa lihasten jänteet jäävät puristukseen olkaluun ja olkalisäkkeen väliin. Alueella voi olla myös heikko verenkierto. Jännetulehduksen (tendiniitis) oireena on yleensä kipu olkapään etu- ja sivuosassa. Löydöksiä ovat aktiivisessa olkavarren liikkeissä esiintyvä kipu ja rajoittuneisuus, kipukaari ja kosketusarkuus alueella. Passiiviset liikkeet ovat yleensä normaaleja. Edellisten lisäksi jännerepeämässä löydöksenä on olkanivelen ulkokierron ja loitonnuksen heikkoutta.

Tendiniitiksen hoitona on aluksi lepo, kipulääkitys, mahdollisesti kylmähoito ja olkanivelen liikehoito kivun sallimissa rajoissa. Paljon käytetty hoito on ultraäänihoito, syvä poikittaishieronta ja lihasvenyttelyt. Pitkittyneessä tulehduksessa voidaan harkita kortisonipiikin pistämistä. Jännerepeämää hoidetaan liikehoidoilla ja lihaksia vahvistavilla liikkeillä. Harvoin tulee kyseeseen kirurginen hoito.

Juha Oikarainen
fysioterapeutti (19.1.2017)

Tietzen, tiesitkö sen?

Viime kesänä pesin koko päivän mattoja katuharjamaisella harjalla ja päivän päätteeksi rintakehäni etuosassa, vasemmalla puolella tuntui pistävää ja voimakasta kipua. Kävin fysiatrin vastaanotolla ja hän osasi heti oireiden perusteella tehdä diagnoosin, Tietzen oireyhtymä. Lekuri sanoi, että joskus Tietzen oireyhtymä voi tulla poikkeuksellisen voimakkaan yläraajojen käytön seurauksena. Juuri kuten minulla tuli, kun pesin niitä pirskatin mattoja niin paljon. Lääkäri pisti suoraan kipukohtaan kortisonipuudutteen ja oireet lähtivät melkein saman tien pois

Ihmisellä on 12 paria kylkiluita. Ne ovat pitkänomaisia ja kapeita luita, jotka muodostavat ihmisen rintakehän. Kylkiluiden selkärangan puoleiset päät kiinnittyvät rintanikamiin kulkien aina nikaman poikkihaarakkeen kautta. Ylhäältäpäin katsottuna, kahdeksan ensimmäistä kylkiluuparia kiinnittyvät edessä ruston välityksellä rintalastaan. 9. ja 10. kylkiluupari kiinnittyy ruston välityksellä 8. kylkiluurustoon. 11. ja 12. kylkiluuparit eivät kiinnity mihinkään, vaan ovat vapaina vatsaontelon kudoksissa. 
Kylkiluiden tärkein tehtävä on suojata keuhkoja, sydäntä ja muita sisäelimiä.

Tietzen oireyhtymällä tarkoitetaan kylkiluun ja sen ruston liitoskohdassa olevaa kivuliasta ja tulehduksellista tilaa. Oireyhtymä tulee yleisimmin 2. ja/tai 3. kylkiluurustoliitokseen. Syntymekanismia ei tunneta. Hoitona voi kokeilla tulehduskipulääkitystä, kylmää tai lääkäri voi pistää kipukohtaan kortisonipuudutteen.

Juha Oikarainen
fysioterapeutti (8.12.2016)

Juoksijan polvi, Runner’s knee

Juoksijan polvi on rasitusvamma, jossa polven ulkosyrjän rakenteisiin, suoliluu-sääri–jännekimppuun (tractus iliotibialis) ja reiden alaosassa sijaitsevaan ulkokyhmyyn syntyy paineista kiristystä tai jopa hankausta.

Juoksijan polvi voi kehittyä, jos juokset toistuvasti liukkailla tai kaltevilla alustoilla, sinulla on vääränlaiset jalkineet tai huono lihastasapaino, jolloin polvi tai nilkka voi kiertyä virheasentoon. Syy voi olla myös anatominen, jolloin reiden alaosan ulkokyhmy on suurentunut. Kiristynyt tractus iliotibialis hankaa polven ja reiden ulkosyrjän rakenteita ja aiheuttaa kivuliaan kudosten ärsytystilan. Kipu tulee usein esille noin puolen tunnin juoksemisen jälkeen tai alamäkijuoksussa ja se tuntuu polven ulkosyrjällä. Kipua esiintyy harvemmin levossa.

Polvikipu helpottuu yleensä levolla, korvaavilla harjoitteilla, kylmähoidolla ja tarvittaessa tulehduskipulääkkeillä. Fysioterapeutti tai hieroja voi helpottaa kipuoireita tekemällä kinesioteippausta, faskiakäsittelyä, hierontaa ja/tai muuta manuaalista käsittelyä sekä neuvomalla oikeat venyttelyt ja lihasharjoitteet. Hyvä juoksutekniikka, lihastasapaino ja oikeanlaiset jalkineet estävät tehokkaasti juoksijan polven kehittymisen.

Tykkää sivuistamme ja jaa näitä vinkkejä myös kavereillesi.

Juha Oikarainen
fysioterapeutti (8.11.2016)

kinesioteipattu tenniskyynärpää

Tenniskyynärpää

Tenniskyynärpää  (epicondylitis lateralis humeri, lat.), joskus käytetään myös nimitystä ”hiirikäsi”, on ranteen ja sormien ojentajalihasten (extensoreiden) jänteiden ja jännetuppien ärsytystila kyynärpään ja kyynärvarren alueella. Kipuoireet voivat ilmaantua sellaisissa tilanteissa, jossa sormet tai ranne on staattisesti ojentuneena pitempiä aikoja, kuten tietokoneen hiirtä käytettäessä. Kipuoireita voi tulla myös pitkään toistuvasti rannetta ojennettaessa, esimerkiksi tennistä pelattaessa tai nauloja vasaroitaessa.

Hoitona on usein lepo, kipulääkitys ja fysioterapia, jossa kipuoireisiin ja ongelmaan pyritään vaikuttamaan ultraääntä, kinesioteippausta, akupunktiota, jäsenkorjausta ja monenlaisia manuaalisia menetelmiä käyttäen.

Älä anna kipuoireiden jatkua pitkään, vaan hakeudu ajoissa asiantuntijan pakeille.

Juha Oikarainen
fysioterapeutti (26.10.2016)