Purentalihasten käsittely -koulutus, Helsinki
Muita oireita ovat mm. päänsärky, kasvokipu ja korvakipu. Toimintahäiriöoireilun taustalla voi olla esim. vammat, purentavirheet, bruksismi sekä patofysiologiset- ja psykososiaaliset tekijät. Vaivat voidaan luokitella lihasperäisiin, nivelperäisiin ja näiden yhdistelmiin.
Kaulan ja varsinkin suun alueen lihasten käsittely on koulutetun hierojan opinnoissa yleensä hyvin vähäistä, joten lisäkoulutukselle on ollut kysyntää.
Järjestimme koulutuksen Helsingissä 19.–20.10.2019. Kouluttajana oli osteopaatti Harri Rovio.
Koulutuksen aluksi oli teoriaosuus, jossa käsittelimme mm. purentaelimistön anatomiaa ja tehtäviä, toimintahäiriöille altistavia tekijöitä, oireita sekä vaivojen luokittelua.
Käytännön harjoittelun aloitimme lihasten käsittelyllä suun sisältä. Käsittelimme 4 lihasta. Lihasten käsittely on syytä aloittaa varovasti, koska ne tuntuivat olevan yllättävän kipeitä.
Käsittelimme myös niskarusetin, kaulan alueen ja hartiaseudun lihaksia. Pinnallisten lihaskalvojen käsittely kaulan ja hartian alueelta tuntui hyvin rentouttavalta. Aina ei siis tarvitse ”kaivautua” syvempiin kerroksiin.
Koulutukseen osallistuivat: Marja Könönen, Jari Mikola, Outi Mäki, Tuomas Nousu, Arja Nurmela, Jenni Nyholm, Mirja Pitkänen, Georg Schleifer, Ville Vertanen, Kari Viljanen ja Anni Väänänen.
Yhteistyössä: